Uuden ajan videotoimisto
Hieno termi, mutta mitä se tarkoittaa?
28.2.2023
Sydäntalvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä, kesä, loppukesä, alkusyksy, syksy, syystalvi.
Siinä muutama vuodenaika, joita kuvaaja voisi erotella, kun toimintaympäristönä on Suomi.
Näistä vuodenajoista suurin osa tarjoaa hienoja olosuhteita kuvata ulkona, erilaisissa ympäristöissä niin kaupungissa kuin luonnossakin. Suomessa saa kuvattua mahtavia, vaihtelevia olosuhteita ja maisemia aivan ilmaiseksi ja helposti saavutettavasti.
Esimerkiksi julkiset alueet Suomessa ovat vapaasti käytettävissä kuvauksiin. Toki näissä kannattaa ottaa huomioon mahdolliset järjestelytarpeet.
Seuraa pohdintaa kuvausten järjestämistä Suomen olosuhteissa eri vuodenaikoina.
Vuodenajoista voisin mainita ehkä kaksi epämiellyttävintä, ruminta ja ankeinta vuodenaikaa kuvausmielessä. Ne ovat kevät ja syystalvi.
Keväällä lumet ovat jo sulaneet, auringon paiste on terävä ja armottoman paljastava, kasvikunnasta vihreänä hehkuvat vain havupuut, muuten paljaat rangat törröttävät kuin luut norsujen hautausmaalla. Katupölyn puuteroimat rakennukset ja ikkunat näyttäytyvät likaisina.
Syystalvella taas puut ovat jälleen paljastuneet kasvukauden jälkeen, sataa usein, nurmi ja kukat ovat lytistyneet talventuloa varten ja värit ovat pyyhityt katuojiin ja viemäreihin.
Tiedätkö mitä? Nämä vuodenajat ovat yritysmaailmassa, viestintä- ja markkinointivideoiden tuotannossa kuumimpia sesonkeja. Miksi näin? Ehkäpä vuosikellot on suunniteltu näihin ajankohtiin liiemmin huomiota laittamatta.
Nyt seuraa vinkki. Kannattaa harkita ulkokuvausten järjestämistä näiden kevään ja syystalven sesonkien ulkopuolelle. Silloin myös suunnittelussa ja tuotannossa voi olla mukavammin resursseja käytössä.
Ps. Oletko huomannut, että suurin osa esimerkiksi perus televisio-ohjelmista kuvataan Suomessa kesällä, talvella siirrytäänkin temppareihin ja selviytyjiin ulkomaille.
Hieno termi, mutta mitä se tarkoittaa?
Tällä viikolla Oscar-analyysissä ovat kuvauksellisesti hyvin erilaiset Killers of the Flower Moon ja El Conde.
Teemme tarjouksen ja projektin toteutusideat aina maksutta.